Ennakko: Pudotuspelit käyntiin, KiPa haastaa hallitsevan Suomen mestarin.

Vuoden 2017 Superpesiksen runkosarja on saatu päätökseen KiPan sijoittuessa jatkosarjojen jälkeen seitsemänneksi. Näin ollen KiPa kohtaa pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella sarjassa toiseksi sijoittuneen Vimpelin Vedon, joten haastetta otteluparista ei tule puuttumaan.

Näin pelataan.

KiPan osalta runkosarja oli kovin monijakoinen. Varsinkin vierasottelut tuottivat suuria vaikeuksia ja ensimmäistä vieraspistettä saatiinkin odottaa kesäkuun loppupuolelle. Toisaalta kotona KiPa esitti hyviä otteita poimien maukkaita 2-0-voittoja. Kesäkuu oli KiPalle haastavaa aikaa, jolloin joukkue taantui seitsemän ottelun mittaiseen tappiokierteeseen. Tappioputki saatiin kuitenkin poikki mitä maukkaimmalla tavalla, kun KiPa kaatoi paikallisvastustaja Joensuun Mailan puhtaasti 2-0 tutulla Rantakentällä. Loppukauden ryhtiliike ja parantuneet peliesitykset toivat hienon 4 ottelun voittoputken, joka lopulta varmisti myös KiPan etenemisen ylempään jatkosarjaan ja pudotuspeleihin.

Ylemmästä jatkosarjasta KiPalle jäi käteen vain kokemusta pisteiden sijaan, tosin seitsemäs sija oli melko sementoitu jo melko hyvissä ajoin.

ViVe oli pitkin runkosarjaa totutun vahva, napsien voittoja tasaiseen tahtiin päätyen taulukon toiselle sijalle. Joukkoon mahtui muun muassa peräti 13 ottelun mittainen voittoputki, alkaen kesäkuun lopulta aina elokuun alkuun. Runkosarjan aikana ViVe lähti kentältä tappio niskassaan kuudesti. Kotonaan Saarikentällä ViVe hävisi ainoastaan kerran.

Keskinäiset kohtaamiset

Viime vuosina ViVe on osoittautunut KiPalle äärimmäisen hankalaksi vastustajaksi, sillä viimeisin kohtaaminen, joka on päättynyt kiteeläisten voittoon, on vuoden 2012 puolivälieräsarjasta. Tällöin KiPa haki 1-2 voiton Saarikentältä puolivälieräsarjan mennessä kokonaisuudessaan 4-1 Vimpelille.

Myös viime vuoden pudotuspeleissä KiPa ja ViVe kohtasivat puolivälierävaiheessa, jolloin eteläpohjalaiset voittivat otteluparin puhtaasti 3-0 edeten välieriin.

Tämän vuoden runkosarjassa joukkueet kohtasivat kolmesti, Vimpelin hakiessa kertaalleen voiton Kiteeltä lukemin 0-2 ja voittaen kahdesti kotona lukemin 2-1 ja 2-0. Saarikentällä KiPa kuitenkin osoitti hyvällä toisen jakson nousullaan, että kaiken loksahtaessa kohdalleen ViVe on haastettavissa.

Otteluparin keskiössä

Topin onnistumisia KiPan kärjessä tarvitaan Vimpeliä vastaan.

Vimpeli on joukkueena äärimmäisen kokenut ja ratkaisuvoimaa löytyy laajalta rintamalta. Varsinkin lyöntivoimaa löytyy hirveä määrä niin numerolta, kuin jokeriosastoltakin. Joukkue takoi runkosarjassa 351 juoksua, mikä on selvästi eniten. KiPan ulkopelin onnistumisella onkin suuri merkitys. Vimpelin vaarallisen ykköskärjen jarruttaminen on KiPan menestymisen kannalta äärimmäisen tärkeää, jossa lukkaripelin onnistuminen nousee merkittävään rooliin.

KiPan onnistuessa pitämään ottelut vähäjuoksuisina ja pelatessa rohkeaa ja ennakkoluulotonta ulkopeliä, joukkueella on täysi mahdollisuus haastaa ennakkosuosikkina ottelupariin lähtevä Vimpeli.

KiPa tuuletti jaksovoittoa Saarikentällä heinäkuussa. Nähdäänkö samaa myös sunnuntaina?

Joukkeiden tilastokärjet runkosarjassa:

Lyödyt:              Janne Mäkelä, ViVe, 5+98=103

                           Joni Tervo, KiPa, 0+35=35

Tuodut:             Sami Haapakoski, ViVe, 55

                           Topi Hurskainen, KiPa, 34

Kärkilyönnit:     Sami Haapakoski, ViVe, 204

                           Sami Partanen, KiPa, 147

Tervetuloa Rantakentälle kannustamaan KiPa välieriin – tehdään yhdessä Rantakentästä vaikea paikka vieraille!