Rahunen ja Sigvart jatkavat KiPassa

Simo Rahunen ja Veli-Matti Sigvart jatkavat Kiteen Pallon väreissä myös tulevaisuudessa. Rahunen ja KiPa ovat sopineet Simon sopimuksessa olleen option käyttämisestä ja näin ollen joukkueen päävaihtaja jatkaa joukkueessa myös 2018.

– Suurin tekijä oli se, että haluaa pelata ja nimenomaan KiPassa. Saanut kantaa vastuuta ja paikka joukkueessa tuntuu hyvältä, siksi halusin käyttää option, Simo valottaa.

Simo Rahunen on nousemassa seuraavalle tasoportaalle

– Päätös oli aika selkeä sitten, kun sain vaan itselle varmistuksen siitä, että haluan edelleen tehdä täysillä töitä pesiksen eteen.

– Lisäksi noiden edellisten jatkosopimusten myötä joukkueen runko alkoi muotoutua ja haluan olla osa sitä, mies jatkaa.

Erinomaisia otteita tänä kesänä etenijäjokerina esittänyt Sigvart puolestaan solmi KiPan kanssa 2+1 –vuotisen jatkosopimuksen. Toista kauttaan KiPassa pelaava Veli-Matti on noussut tänä kesänä isoon rooliin kiteeläisten sisäpelissä.

– Helppo päätös oli tehdä jatko. Olen tykännyt älyttömästi olla täällä, joukkuehenki on ollut nyt kahden vuoden aikana todella hyvä ja seuran puolelta kaikki asiat ovat hoituneet ihan viimeisen päälle koko ajan, Veli-Matti kertoo.

KiPan urheilukoordinaattori Vesa Varonen kertoo, että Rahunen ja Sigvart ovat molemmat iso osa tulevaisuuden KiPaa.

– Molemmat ovat tärkeitä paloja joukkueen rakentamisessa.

– Simo on pitkäaikainen luottopelaaja ja yksi joukkueen kulmakiviä myös ensi vuonna. Hän on capitano futuro, Vesku sanoo.

Etenijäjokeri Veli-Matti Sigvart, kepeäjalkainen kiituri

– Veli-Matti taas on erittäin kepeäjalkainen kiituri ja hän on ottanut tämän kauden aikana ison harppauksen eteenpäin.

 

Kiteen Pallon sopimustilanne kaudelle 2018:

  • Topi Hurskainen
  • Ville Kotro
  • Joni Matikainen
  • Sami Partanen
  • Simo Rahunen
  • Veli-Matti Sigvart
  • Joni Tervo
  • Antti-Jussi Toropainen
  • Hannes Pekkinen, optio 2018

 

Simo Rahunen, s. 22.8.1990 Kesälahdella

– Kasvattajaseura: Kiteen Pallo

– Kahdestoista kausi Superpesiksessä, kaikki Kiteen Pallossa

– Tilastot 28.7.

– Tällä kaudella 24 ottelua, 2+6 lyötyä, 26 tuotua ja 105 kärkilyöntiä

– Runkosarjassa yhteensä 291 ottelua, 8+56 lyötyä, 149 tuotua ja 798 kärkilyöntiä

– Ylemmissä pudotuspeleissä ja loppusarjassa yhteensä 31 ottelua, 1+4 lyötyä, 6 tuotua ja 71 kärkilyöntiä

Veli-Matti Sigvart, s. 22.11.1995 Valkealassa

– Kasvattajaseura: Puurtilan Kisa-Pojat

– Kolmas kausi Superpesiksessä, toinen Kiteen Pallossa

– Muut seurat Superpesiksessä: Sotkamon Jymy

– Tilastot 28.7.

– Tällä kaudella 25 ottelua, 0+1 lyötyä, 20 tuotua ja 81 kärkilyöntiä

– Runkosarjassa yhteensä 67 ottelua, 0+4 lyötyä, 44 tuotua ja 151 kärkilyöntiä

– Ylemmissä pudotuspeleissä ja loppusarjassa yhteensä 4 ottelua, 0+1 lyötyä, 3 tuotua ja 5 kärkilyöntiä