Ulkopeli petti Kempeleessä

Kempeleen Kiri kuittasi kesäkuun alun vierastappionsa kotonaan, kun Juhani Ojala iski 2+4 juoksua ja toi 5 juoksua. Toisen jakson alun KiPan 0 – 3 johto ei riittänyt ja KeKi otti puhtaan voiton 2 – 0 (5 – 2, 9 – 4).


Jos pelaaja iskee kunnarin molemmilla jaksoilla tehoin 2+4 juoksua, tuo 5 ja vaihtaa 12/15 kertaa, on hän voittavassa joukkueessa. Tällainen sankari oli Kempeleen Kirin Juhani Ojala.  Myös Kirin jokerina aloittanut Heikki Savikoski (9/13 KL) loisti tuomalla 4 juoksua ja iskemällä kunnarin tyhjään kenttään, mutta ei päässy tpalkinnoille. Kirin kakkospalkinnon sai etenkin avausjaksolla KiPan lyöntipelin hyydyttänyt lukkari Joonas Kauppinen (2/4 KL). 

KiPan parhaana palkittiin jälleen kärkietenijä Ville Posti (2 tuotua, 6/8 KL ykköselle).  Kakkospalkinnon sai kotiuttajajokeri Robert Tallbacka (2 lyötyä, 6/8 KL). Mainita pitää myös sataprosenttisesti 4/4 kertaa kentälle mennnyt jokeri Oskari Purmonen (5/6 KL).

Juhani OJala tymäsi
heti alkuun

Kempeleen Kiri aloitti sisällä ja  meni 1 – 0 johtoon kun Ossi Meriläinen iski yhden palon ajolähdöstä Aki Hanhelan kotiin. Jatkoajoista KiPa poltti Iiro Åmanin kotiin ja taululla oli jo kaksi ristiä. Silloin illan sankari, 2+4 juoksua ja 12/15 kärkkäriä saalistanut Juhani OJala iski läpi 1+2 juoksun arvoisesti. Kunnarin edellä kotiin ehtivät Heikki Ojala sekä Ossi Meriläinen kun Ojala ohitti kolmostaipaleella Moilasen. Tilanne äkkiä jo 4 – 0 ja KiPan tilanne kääntyi kurjaksi.

KiPa sai tasoittavallaan kakso kolmostilannetta, mutta Hannes Pekkisen ja A-J Toropaisen yrityksistä ei tulosta tullut. Toisessa vuoroparissa  Robert Tallbacka kavensi 4 – 1 kotiuttamalla VIlle Kotron, mutta kolmannen alkavalla Kiri kuittasi kun Jussi Korhonen löi Juhani Ojalan kotiin 5  -1. Jakson loppunumeroiksi jäi 5 – 2 kun Antti-Jussi Toropainen onnistui viimeisen tasoittavalla kotiuttamaan Topi Hurskaisen.

Toinen jakso alkoi
hyvin mutta…

Toisen jakson alkavalla KiPa puolestaan meni jo 0 – 3 johtoon, mutta valitettavasti se ei riittänyt mihinkään. KiPa teki heti kärjellään Ville Posti – Simo Rahunen – Hannes Pekkinen palottomat ajot Sami ”Eko” Partaselle, joka iski Ville Postin kotiin 0 – 1. Harhaheitolla Rahunen paloi kotiin mutta KiPa sai uuden kolmostilanteen, josta Joni Tervo löi Hannes Pekkisen tuomana 0 – 2. KiPa jatkoi painostustaan ja Robert Tallbacka kotiutti Sami Partasen 0 – 3. Ville Kotrokin pääsi kotiutusta yrittämään, mutta Tervo paloi kotiin.

Mutta tasoittavalla Kiri vastasi iskemällä kahdella perättäisellä lyöntivuorolla kunnarin! Ensin tauolla numerolle 3 vaihdettu Heikki Savikoski iski ykköstilanteessa 1+0 juoksun kunnarin, kun ykköseltä lähtenyt Åman paloi kotiin 1 – 3.  Heti seuraavana lyöjänä Juhani OJala iski läpi 1+1 juoksun arvoisesti, kun kunnarin edellä kolmoselta tuli kotiin Heikki Savikoski. Näin tilanne tasan ja kun Ossi Meriläinen pääsi vielä lyömään Juhani OJalalle tuplajuoksun, olikin tilanne kääntynyt 4 – 3:ksi. 

Toisessa vuoroparissa ei kumpikaan saanut etenijää kolmoselle ja kolmannen alkavalla KiPan Hannes Pekkinen löi Ville Postin kotiin tasoittaen tilanteeksi 4 – 4. Mutta Kirisai tasoittavalla peräti viisi juoksua ja ottelu oli ratkennut. Kiri rakensi heti kärjellään palottomat ajot, joista Meriläisen yritys päättyi laitomaan ja paloon. Mutta Juhani OJala, AnttiKiiskinen ja Jani Moilanen onnistuivat kotiuttamaan Aki Hanhelan, Onni Määtän ja Heikki Savikosken. Näin tilanne 7 – 4 ja toisella lyöntikierroksella onnistui vielä Aki Hanhela lyömään Jussi Korhosen kotiin 8 – 4. Ja Juhani Ojala sai tuoda harhaheitolla illan viidennen tuodun juoksunsa 9 – 4.

Kempeleen Kiri

pj:1pj Jarkko Kokko 2pj Mika Takalahti
3-tilanteet: 23, harhat: 1, vapaat: 0
# Pelaaja Up Ly Tu KL 1% 2% 3% K% KL % P
    1 Aki Hanhela S 1 2 6/8 4/4 1/1 0/1 1/2 75%  
    2 Onni Määttä 1V   1 3/8 1/2 2/6     38%  
    3 Jani Moilanen 2K 1   3/5   1/1 1/1 1/3 60%  
    4 Juhani Ojala 3V 2+4 5 12/15 1/2 3/4 2/3 6/6 80% I
    5 Antti Kiiskinen 3P 1   6/8 2/2 0/1 3/4 1/1 75%  
    6 Juuso Kalmakoski 2P     0/2 0/1     0/1 0%  
    7 Jussi Korhonen 3K 1 1 3/5 1/2 0/1 1/1 1/1 60%  
    8 Jarkko Hyry 2V     1/1 1/1       100%  
    9 Joonas Kauppinen   L     2/4   1/3 1/1   50% II
    10 Ossi Meriläinen   2 1 3/8 0/1   1/3 2/4 38%  
    11 Iiro Åman       1/3 1/3       33%  
    12 Heikki Savikoski   1+0 4 9/13 2/2 2/4 4/5 1/2 69%  
          3+10  14   49/80   13/20   10/21   13/19   13/20   61%  

Kiteen Pallo -90

pj:1pj Jukka Latvala 2pj Saku Havukainen
3-tilanteet: 15, harhat: 0, vapaat: 0
# Pelaaja Up Ly Tu KL 1% 2% 3% K% KL % P
    1 Ville Posti 3K   2 6/8 6/8       75% I
    2 Simo Rahunen 2V     4/7 0/1 4/6     57%  
    3 Sami Partanen 1V 1 1 6/10 2/2 2/3 1/4 1/1 60%  
    4 Hannes Pekkinen S 1 1 5/8   1/2 3/4 1/2 62%  
    5 Joni Tervo L 1   2/7   1/3 0/2 1/2 29%  
    6 Topi Hurskainen 2K   1 1/3 1/1 0/1 0/1   33%  
    7 Ville Kotro 2P   1 3/6 1/1 2/3 0/1 0/1 50%  
    8 Antti-Jussi Toropainen   3V    1   5/7 1/1 2/2 1/2 1/2 71%  
    9 Joni Matikainen 3P     2/7   0/2 2/4 0/1 29%  
    10 Veli-Matti Sigvart       0/5 0/5       0%  
    11 Oskari Purmonen       5/6 4/4   1/1 0/1 83%  
    12 Robert Tallbacka   2   6/9   2/2 2/3 2/4 67% II
          6     6      45/83   15/23   14/24   10/22   6/14   54%

Vastaa