Sisäpelin nihkeys ja yksi ulkopelivirhe veivät kaksi pistettä

Yksi ulkopelivirhe maksoi KiPalle kaksi sarjapistettä. KiPa-KaMa 1 – 2 (0 – 2, 5 – 1, s0 – 1)

Katso myös kuvat ottelusta

Kankaanpään Maila haki Kiteen Rantakentältä ensi kertaa voiton sitten vuoden 1993, jolloin pelattiin vielä perinteistä yhdeksän vuoroparin pesäpalloa.

KiPan ulkopeli oli kuosissaan Hannes Pekkiselle sattunutta avausvuoroparin sijoittumisvirhettä lukunottamatta. Sami ”Jysky” Joukainen purki ajolähtöä ja löi kakkosrajaan. Pekkinen astui keskelle päin ja pallo meni räpylän alta rannan lumikasoihin saakka. Topias Lilja ja Jouni Itävalo toivat avausjakson ainoat juoksut 0 – 2.

Sami ”Jysky” Joukaisen 2 juoksun arvoinen läpilyönti lähtee

KiPan lyöntivuoro katksesi ensimmäisessä sisävuorossa numeroon seiska, eikä KiPa saanut oikein tilanteita rakennettua koko jakson aikana. Isäntien ainoat kaksi kolmostilannetta tulivat vasta viimeisessä sisävuorossa kun Sami Partanen vaihtoi Topi Hurskaisen kolmoselle. Kotiutusta Eko yritti ykkösrajanäpyllä, mutta se jäi liian lyhyeksi. Toinen kolmostilanne tuli Joni Tervolle, mutta hänenkään kakksorajänynsä ei juoksua tuottanut. 

Ensimmäisen jakson vähäiset kärkilyönnit 13 – 10 (31 % – 42 %), kolmostilanteet 2 – 7 ja kotiutukset 0/2 – 2/7. 

– Jos meidän prosenttimiehet ykkösestä viitoseen jäävät ottelussa alle 60 prosentin, niin suoritttaminen on ollut huonoa. Nykypesäpallossa huonoila näpyillä tilannetta ei rakenneta, totesi KiPan pelinjohtaja Jukka Latvala

– Ei yhteen psiteeseen voi olla mitenkään tyytyväinen. Ulkopeli meni niikuin pitikin. Eka jakso meni Pekkisen räpylän alta kun hän otti askeleen keskelle. Ei se lyönti ollut yhdenkään juoksun arvoinen, harmitteli Latvala Joukaisen läpilyöntiä. 

– Kotiuttaminen meillä onnistuu, mutta tilanteiden rakentaminen on ollut vaikeaa, tiivisti Latvala.

– Kahteen pisteeseen olen tyytyväinen. Ei Rantakentältä ole pisteitä monesti haettu. Tähän peliin panostettiin, olimme Mikkelissä yötä. Todella hyvääulkopeliä oli ekalla jaksolla ja Sämpyn lyönti riitti jaksovoittoon. Oma sisäpeli rupesi sitten tökkimään. Toisella jaksolla kun kaveri sai pari tikkiä eteen, valahti leuka rintaan ja niskat sanoi naks. Superissa otettiin kuitenkin eka palo kuten oli suunniteltu ja Olli pääsi lyömään hienon vedon kolmosjatkeelle. Korostan sitä ilmettä mikä meillä oli pelissä, kertoi KaMan tyytyvinen pelinjohtaja Mika Peltonen. 

KiPan ykköspalkinno sai lukkari Joni Tervo (2 lyötyä, 6/11 KL) ja kakkospalkinnon hyvästä ulkopelistään Sami Partanen (1 lyöty, 5/8 KL). 

– Yhteen psiteeseeen en ole tyytyväinen. On ollut hyviä lyöntejä, ei siinä mitään. Sisäpelissä joudutaan vielä tekemään duunia, arvio Tervo. 

KaMan ykköspalkinnon sai 1+0 kunnarin lyönty, 1 tuonut ja 7/7 kärkilyöntiä vaihtanut Valtteri Kleemola

– Sämpy kuorsasi koko viime yön, oli alussa vähän väsynyt. Se lyönti sattui nyt putoamaan takarajalle, koppia olin nostamassa, muisteli Kleemola vaatimattomasti. 

Vieraiden kakkospalkinnon sai Jouni Itävalo (2 tuotua, 4/7 KL). 

Toisella jaksolla
takaraja vuoti

Toisella jaksolla KiPa meni ensimäisen vuoropari tasoittavalla 1 – 0 johtoon kun  Hannes Pekkinen löi takarajalta läpi ja Antti-Jussi Toropainen ehti helposti kotiin. Toisessa vuoroparissa KiPa lisäsi johtonsa 3 – 0:aan. Sami Partanen löi kolmosoppari Topias Liljan yli ja Topi Hurskainen kirmaisi kotipesään. Ville Posti löi väliin Liljan eteen ja kun polttoheittokin oli huono, ehti jokeri Veli-Matti Sigvart kotiin.

Ville Postin merkkaamattomalla välilyönnillä Veli-Matti Sigvart toi KiPalle 3 – 0

Kolmannessa vuoroparissa KaMa kavensi 3 – 1 kun vieraiden paraana palkittu Vaaltteri Kleemola  löi kunnarin tyhjään kenttään. Nyt pallo meni taaa läpi Postin tontilta. KaMa rakensi tilanteesta vielä ajot Joukaiselle, mutta lisäjuoksuja ei syntynnyt. KiPa kuittasi tasoittavalla kun ykköspalkinnon pokannut Joni Tervo kotiutti ensin ajolähdöstä kakkosrajanäpyllä Topi Hurskaisen 4 – 1 ja perään Simo Rahunen karkasi merkkaamattomalla välilyönnillä 5 – 1.  

Superissa
KiPa tas tehoton 

KiPa aloitti supeervuoroparin sisällä mutta etutilanteessa  Postin vaihtolyönti kantoi kopiksi ja pesät tyhjenivät haavoihin. Häntäpäästä Pekkiselle tuli musta hetki mailan varressa ja KiPa jäi juoksuitta.

Tasoittavalla KaMan Ville-Veikko Olli löi hyvän vaihtolyönnin kolmosjatkeelle ja kun Topi Hurskainen korkkasi pallon kauas Sudenpesän laktoosittoman katsomon taakse, ehti Jouni Itävalo kakkoselta kotiin saakka ja supervuoropari meni vieraille 0 – 1.

Topi Hurskainen ei aivan saanut Ville-Veikko Ollin lyöntiä kiinni

Koko ottelun kärkilyönnit 40 – 29 (49 % – 49 %), kolmostilanteet 10 – 14 ja kotiutukset 5/8 – 4/12. 

Kiteen Pallo -90

pj:Jukka Latvala Saku Havukainen
3-tilanteet:10, harhat:0, vapaat:0
# Pelaaja Up Ly Tu KL 1% 2% 3% K% KL % P
    1 Topi Hurskainen 3K   2 6/9 5/8 1/1     67%  
    2 Simo Rahunen 2V   1 4/8 0/1 4/7     50%  
    3 Ville Posti 2K 1   5/8 1/1 2/4 1/2 1/1 62%  
    4 Sami Partanen 1V 1   6/11 1/3 2/2 2/4 1/2 55% II
    5 Joni Tervo L 2      3/9 0/1 0/2 1/3 2/3 33% I
    6 Antti-Jussi Toropainen  3V     1 3/7 2/4 0/1 1/2   43%  
    7 Hannes Pekkinen S 1   3/7 1/3 0/1 1/2 1/1 43%  
    8 Ville Kotro 2P     0/4 0/3 0/1     0%  
    9 Joni Matikainen 3P     1/2     1/1 0/1 50%  
    10 Samu-Kalle Varonen       4/6 2/4 1/1 1/1   67%  
    11 Veli-Matti Sigvart     1 4/7 3/6 1/1     57%  
    12 Oskari Purmonen       1/3 1/3       33%  
          5 5     40/81   16/37   11/21    8/15    5/8    49%  

Kankaanpään Maila

pj:Mika Peltonen Juha Vartiamäki
3-tilanteet:14, harhat:0, vapaat:0
# Pelaaja Up Ly Tu KL 1% 2% 3% K% KL % P
    1 Topias Lilja 3K   1 1/4 1/4       25%  
    2 Jouni Itävalo 1V   2 4/7 0/2 4/5     57% II
    3 Henri Pulkkinen 2K     5/5 1/1 1/1 3/3   100%  
    4 Ville-Veikko Olli L 1   3/6   1/2 1/3 1/1 50%  
    5 Valtteri Kleemola   2P 1+0    1 7/7 2/2 1/1 3/3 1/1 100% I
    6 Joni Rytkönen 3V     1/3   1/2 0/1   33%  
    7 Severi Piispanen 3P     2/2   2/2     100%  
    8 Teemu Utunen 2V     1/5 0/3   1/2   20%  
    9 Jussi Kivelä S     1/1   1/1     100%  
    10 Sami Joukainen   2   2/9     0/2 2/7 22%  
    11 Mikael Sillanpää       1/4 1/3   0/1   25%  
    12 Jukka Lankinen       1/6     1/3 0/3 17%  
          1+3 4 29/59   5/15   11/14   9/18   4/12    49%

Vastaa