2.8.2020 Toisen jakson Hannes Pekkisen pajatson tyhjennys ja KiPan johto 1–6 ei riittänyt, kun KaMan häntäpää rokotti KiPan kakkospuolta kahdella kunnarilla. KaMa–KiPa 2–0 (3–1, 9–7)

Ottelun jälkeen kotikatsomossa mieleen tuli KiPan edeltäjän eli KiU:n pelinjohtaja Raimo Toropaisen legendaarinen toteamus 1970-luvulta hävityn vieraspelin jälkeen: ”Kyllä tästä vielä noustaan – linja-autoon nimittäin!”

Tämä ottelu unohdetaan ja katseet ensi viikkoon!

Avausjaksolla Kankaanpäässä KiPa joutui heti altavastaajaksi, kun ensimmäisen alkavalla KaMan Toni Pomell kotiutti merkkaamattomalla välilyönnillä Mikko Paunan 1–0 ja Manu Haukkalan pystäri putosi kakkosjatkeelle ja Arttu Ruuska karkasi kotiin 2–0.

KiPa kavensi tasoittavallaan 2–1 Ville Liukun varsilyönnin riittäessä tuulen nopealle Elmeri Purmoselle. Tämän jälkeen KiPan sisäpeli sakkasi pahasti ja etenkin kapteeni Valentin ”Allu” Ikosella oli mailan varressa musta päivä vain 27 %:n onnistumisilla.

Viimeisen vuoroparin alkavalla Joona Anttila pisti kahden palon ajolähdöstä pallon keskelle väliin, ja Manu Haukkala toi jakson voittojuoksun 3–1. Jakson vähät kolmostilanteet 8–5 KaMalle.

Mitä ihmettä tapahtui 2. jakson lopussa?

Toiselle jaksolle KiPa vaihtoi Jesse Eskelisen numerolle 2, Tommi Päivisen numerolle 3 ja Samu-Kalle Varosen numerolle 6. Tämä toimikin mallikkaasti, vaikka Purmosesta KaMan lukkari Joona Lehtinen nappasi kopilla palon. Hannes Pekkinen kotittui Jesse Eskelisen 0–1 ja ja heti perään Valentin Ikonen Tommi Päivisen 0–2.

KaMan Tero Pomell kavensi vapaalla kakkosjatkeelle pudonneella lyönnillä 1–2:een, mutta seuraavassa vuoroparissa KiPan ykköspalkinnon saanut Hannes Pekkinen (1+4 lyötyä, 1 tuotu, 11/13 KL) tyhjensi kopparin yli pompanneella kumuralla pajatson ja tilanteeksi riemastuttavasti 1–6. Kunnarin edellä kotiin Elmeri Purmonen, Jesse Eskelinen ja Tommi Päivinen. Päivinen pokkasi KiPan kakksopalkinnon vaihdettuaan sataprosenttisesti 8/8 kertaa kärkeä eteenpäin ja tuotua 2 juoksua.

Kankaanpää kavensi Arttu Ruuskan, Teemu Utusen ja Joona Anttilan lyönneillä 4–6, mutta viimeisen alkavalla KiPa pääsi vielä harhaheitolla Jesse Eskelisen tuomana kakkoselta kotiin saakka turvallisen oloiseen 4–7 johtoon.

Viimeisen tasoittavalla KiPa ilmeisesti odotti KaMan sisävuoron aloittaneilta numeroilla 7 ja 8 lyöneiltä Manu Haukkalalta sekä Valtteri Hämäläiseltä kopinnostoa, mutta miehetpä pamauttivat peräjälkeen kahdella kunnarilla jakson tasoihin 7–7. Lyönnit menivät valitettavasti KiPan ulkokentän piikkiin ja lopullisen niitin iski yhden palon ajolähdöstä Arttu Ruuska, jonka kolmosluukun läpärillä jakson loppunumeroiksi 9–7 Topias Liljan ja Jouni Itävalon tuomina. Näin KaMalle kolmen pisteen voitto luvuin 2–0 (3–1, 9–7).

Sarjassa yhden ottelun KiPaa enemmän pelannut KaMa nousi jo pisteenpäähän. KiPa on kahdeksantena 16 pisteellä ja KaMa yhdeksäs 15 pisteellä. Myös IPV ja Tahko ovat 14 pisteellään kärkkymässä pudotuspelipaikkaa.

Ei tällaista pitäisi antaa tapahtua!

 KiPan seuraavat ottelut

Ti 4.8.2020 klo 18:00 KIteen Pallo-90 – Kouvolan Pallonlyöjät, Rantakentällä
To 6.8.2020 klo 18:00 KIteen Pallo-90 – Imatran Pallo-Veikot JUVALLA
La 8.8.2020 klo 16:00 Kiteen Pallo-90 – Kankaanpään Maila, Rantakentällä